torstai 28. tammikuuta 2010

Laukkakutsuja väsäillen

Pikkuhiljaa yritän saada normaalin elämän pyörimään ja palailla myös tänne virtuaalimaailmaan. Kaikki kun tuntuu nyt seisovan. Yhdenkään hevosen sivuja en ole saanut tehtyä, saati sitten paljon muutakaan. No, positiivista on, että sain kaikkien järjestämieni laukkojen tulokset vihdoin ja viimein sivuille ja pääsin tekemään uusia kutsuja.

Ja siitä pitikin sitten enemmän löpistä, tuleepahan edes jotain täytettä tännekin blogiin. Elikkäs, anoin ainakin 40 uutta kutsua tänään, toivottavasti ne lisätään piakkoin kalenteriin, sillä osa kisoista pidetään jo 3. helmikuuta, ja olisi kiva saada niihinkin osallistujia. 
   Minä kun vielä yritin pitää tuon kutsujen määrän mahdollisimman vähäisenä, eikä niitä loppujen lopuksi edes tullut paljon - about 4-6 kutsua per ryhmä plus risuestelaukat, jotka ykkösryhmän lähtöjen kanssa ovat Ameliessa ihan uusi juttu. Kyllä niitä sitten tuli ihan kiitettävä määrä, mutta onpahan taas ainakin lähtöjä. Helpompi anoa iso kasa kerralla kun muutamia kutsuja silloin tällöin.

Kutsujen ulkonäkökin hieman muuttui, kiitos Ionicin blogin asiallisesta tekstistä kisakutsuihin liittyen. Vanhaa kutsua voi tarkastella esimerkiksi tästä, ja uutta taasen tästä. Otsikko ainakin kertoo nyt paremmin mitä tapahtuu ja milloin, ja myös jo pelkästään omaksi helpotukseksi lisäsin rahavoittojen summat osallistujien ja tulosten yhteyteen, ettei tarvitse koko sivua rullailla ylöspäin tuloksia kirjoitellessa. Itseä se ainakin rassaa ihan suunnattomasti, varmasti myös muita. Ei sitä nimittäin jaksa opetella ulkoa kaikkien tasojen palkintosummia, vaikka allowance ja maiden menevätkin jo ihan ulkomuistista !

Lähtöjäkin on tosiaan tullut kiitettävästi lisää. Minä kun aluksi luulin, että yhdessä kisassa saa järjestää vain 10 lähtöä, ja kun asiaa kysäisin niin taisi rajoitus olla 15 tai 16. Saa nähdä tuleeko lähtöihin sitten osallistujia, kun on paljon vaihtelua matkoissa. 
   Yhä yritän pitää maidenin ja allowancen määrän suurempana kuin grade-tason lähtöjen, nurmikisoja on otettu mukaan ja pitkiä matkoja ainakin ykkösryhmäläisille. Vaihtelua matkoihin siis löytyy ja toiveita otetaan yhä vastaan seuraavia kutsuja varten. Itse kun en ole järin hyvä sompaamaan nurmen ja hiekan välillä, minulle on ihan sama millä hevoseni kisat juoksevat. Siksi siis noissa nykyisissäkin kutsuissa ne voivat mennä vähän hassusti, vähän silmät kiinni tuppasin niitä sinne kirjoittelemaan.

Odotan kyllä innolla, että tämä CAS-vuosi vaihtuisi, omat hevoset on suurinosa jo tauolla ja pitäisi uusia tuoda, että pääsisi maideniin osallistumaan. Muutama uusi quarter ja arabi onkin kehissä, mutta kun rupee muistiotkin täyttymään hevosten määristä, puolelta laukkureista kun puuttuu sivut ihan kokonaan.

No, pitää yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja päivittää laukkahevoset kuosiin.

perjantai 22. tammikuuta 2010

rest in peace

nuku rauhassa iskä. <3

perjantai 15. tammikuuta 2010

Rakentavaa palautetta ?

Suora kopio tästä työhevosiin liittyvästä topicista. Otan aina mielelläni palautetta vastaan sivuistani tai käytöksestäni, vaikka tosin joskus palaute on vähemmän rakentavaa. Onneksi tämä on virtuaalimaailma, enkä lannistu moisesta - kuten tosiaan olen sanonut, ei minua kiinnosta yhtään mitä mieltä muut minusta ovat, IRL-maailmassa olen täysin eri ihminen, joten on ihan sama mitä minusta ajatellaan virtuaalimaailmassa. :)

Lähettäjä: terra. 
Päivämäärä: 14.1.10 17:48:00

voi tsiisus nauran pääni irti vvenlalle :D:D:D

1: tyyppi kirjottaa ihan törkeän tyhmän dissaustekstin blogiinsa, jota oikeesti kukaan ei lue. teksti on tasoltaan naurettavaa, täynnä muka-pätemistä.

2: tyyppi puhuu siitä, miten NOORA ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan...

3: ...ja seuraavassa blogientryssään yrittää tehdä tallistaan saamansa kritiikin jotenkin säälittävään valoon, vaikka onnistuu vaan nolaamaan itsensä.

4: tyyppi jaksaa vikistä tässä topicissa 247.

5: viimeistään tässä kohtaa vvenla nolasi itsensä totaalisesti:
"Eikä minua oikeastaan kiinnosta paskan vittuakaan mitä muut minusta ajattelee jossain virtuaalimaailmassa, joten mieti sinä mitä haluat ja anna minun pitää mielipiteeni, kiitos. (:"
- meitä todella kiinnostaa, mitä SINÄ ajattelet noorasta ja hänen työstään?:)

6. jos NOORA antaa itsestään paskamaisen kuvan, mitähän sä itse teet?:D lyön oikeesta kädestäni vetoa, että aika moni ht.nettiläinen suhtautuu suhun tästä lähtien säälinsekaisesti.

tulee mieleen, miten hemmetin huono itsetunto pitää olla, jos oikeesti kostuu tämmösiä kirjottamalla... noh, semmosta se varhainen puberteetti on:)

ja pst. mä en tunne lainkaan nooraa, en harrasta työhevosia tai ole koskaan harrastanutkaan. musta on vaan naurettavaa, miten se, joka raataa niska limassa, saadaan yhtäkkiä näyttämään itsekeskeiseltä pissapäältä - vielä täysin ulkopuolisen toimesta.

tästä viestistä saa valittaa härönapilla, mutta siinä tapauksessa olkaa hyvät ja vikiskää myös vvenlan viesteistä. turha ihmetellä, miksi ht.netin ilmapiiri nyt on vähän mitä on, kun tämmösiä on vapaana..

pst. oon jo ylittänyt ton varhaisen puberteetin niin hyvin että mulle on suotu näitä täysi-ikäisyyden iloja monissakin määrin.
+ hajosin tolle boldatulle lauseelle. :D

Kiitoksia palautteesta, olisko nyt heti jollain jotain jatkettavaa aiheeseen.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Amelien arvostelu

Rakkaassa hevostalli.netissä oli aikoinaan topicci, jonka nimi jo houkutteli katsomaan enemmän. Otsikko 'Piiskaa kaikille' sai minutkin lisäämään tallini arvostelulistan hännille, arvostelijalla kun oli huono päivä niin nyt sai piiskaa ne ketkä halusivat. Ja Ameliekin siis. Alla olevat kursivoidut kohdat ovat lainauksia arvostelusta, normitekstillä kirjoitetut omia mielipiteitä. 

taas joku nössykkänimi. mikä toi ulkoasu on olevinaan? taiteellinen? ensinnäkin, miksi ihmeessä linkkien alla on valkosta? miksei se jatku punaisena? sulle pisteitä räväköistä väreistä. 
Nimi tulee tosiaan suoraan elokuvasta Le Fabuloux Destin d'Amélie Poulain, eli suomeksi ihan Amélie. Yksi parhaista näkemistäni leffoista ja siksi nimikin on tuo. Lisäksi tykkään nimen helposta lausuttavuudesta ja tietysti omasta kasvattajanimestäni. 
  Ulkoasu on alunperin tehty Espanjan lipun väreistä, keltaista, punaista, mukaan lisätty oranssia ja harmaata. Paskaa olen saanut niskaani tästä vaikka kuinka paljon, mutta siltikään en sitä vaihda. Ja juu, tuo valkoinen on ihan mielipidekysymys, omasta mielestäni se sopii siihen, toisten mielestä ei. Elämä on.  

miksi ihmeessä sivuilla on laskuri? miksi oi miksi? kuka siitä kostuu? minä kun saan laittaa sulle sinne yhen kävijän lisää jee<33>No, minähän siitä kostun. Ihan suunnattomasti. Ei, se on siinä siksi että se täyttää sen typerän valkoisen laatikon, jonka piti jatkua punaisena ja myös siksi, että vähän näen käykö sivuilla kukaan. Laskurihan tosiaan ottaa vaan sen yhden latauksen, eli siihen ei pitäisi tulla uutta merkintää vaikka kävisi sivuilla sataviiskytkertaa putkeen. En ole kyllä varmistanut tätä. 

nojoo esittelyyn olen tyytyväinen, paitsi että hiphurraa ollaan taas kauniissa ja rauhallisessa ja parhaassa paikassa keskellä parasta maata parhaitten olosuhteittenkaa ja isoimpien lainojenkaa. ei mitään uutta. 
Esittely itseasiassa kusee ihan totaalisesti. Siellä ollaan vielä Suomen maisemissa, ja joku siitä jo huomauttikin, ettei Espanjassa mitään aittoja ole. No ei ole ei, mutta en ole vielä jaksanut kirjoittaa uutta esittelyä. Saan sen vielä esille.  
  Ja tottakai, virtuaalitalli sijaitsee aina siellä sateenkaaren toisessa päässä. Niin minä ainakin halaun kuvitella. Ei vaan, Ameliessa oli ainakin kovat pakkaset kun Suomessa oltiin, joten ei se elämä aina ollut ihan ruusuilla tanssimista. 

hevoset on listattu HYVIN!!! 
Hyvä, että huomasit. Oma keksintö, en ole yhdelläkään tallilla nähnyt tuollaista. Ja se vielä toimii. Itsekin tykkään.

myyntiehdot ovat mun makuun liian tiukat, vaikka ei pahimmasta päästä. 
Yritin niitä nyt vähän inhimillistää, mutta saattaa ne vieläkin olla tiukat. Ja vain ja ainoastaan siksi, että oikeasti tykkäisin pysyä kasvattieni perässä. Jotain muutosta tapahtui entiseen verrattuna, mutta aika samanlaisena ne kuitenkin pysyi.  

kasvatteja syntyy ihan liikaa, minne luulet tunkevas noita? pysytkö perässä? 
Yhyy, elämä on. Tottakai kasvatteja syntyy paljon, kun rotujakin on yli 20. Ihan loogista. Ja koska kyseessä on kuitenkin siittola, en pidä yhtään pahana viittäkymmentä kasvattia.  
  Tungen suurimman osan hevoslistojeni jatkoksi Amelieen, keräämään ne kolme kisaa kalenteriinsa, ehkä sen yhden päiväkirjamerkinnän. Muutaman myyn muualle ja osan heitän vaikka hautaan jos en muuta keksi. 
  Kyllä, pysyn perässä.

toimintaa ollut lähiaikoina paljon. se on vain plussaa. 
Toimintaa tulee olemaan paljon, siihen kannattaa tottua.

toivottavasti pysyt silti kasvattilistan perässä, mikään ei ole niin ärsyttävää kun etsiä mulle sopivaa hevosta hirveästä listasta joka on ihan jälessä. 
Nyt lista on itseasiassa päivitetty. Kasvattisivusto on omasta mielestä nyt paljon selkeämpi kuin ennen, ja olen itsekin paljon tyytyväisempi tulokseen. Muutama 2009 vuoden astutus saattaa olla vielä vähän hukassa, mutta ehkäpä ne löytyvät kun selailee vähän VRL:ää, sitten kun se nyt joskus aukeaa.

eikös tämä talli ole ollut useamman vuoden pystyssä? muistan tämän kyllä. olen ollut kohta 4 kuukautta taas täällä. kuinka moni edes tietää kyseistä tallia? itse en olisi mitenkään osannut kaivaa esille vaikka mieli olisi tehnyt. 
Useampi ja useampi, aloitettiin joskus alkuvuonna 2008, joten kyllä se nyt pari vuotta on ollut pystyssä, muutaman tauon kera tietty. Varmaan moni ei Amelieta tiedä, eikä se kyllä paljon minua kiinnostakaan, en tarvitse mitään ihqlässynläämassapeeveetallia. Amelie on ehkä ihan kohtuutunnettu harvinaisten parissa, ja ollaanhan me Proceson ohella ainut virallinen PRE-kasvattaja, joten ehkä meidät joku muistaa. 

Sellasta.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Mikä helvetin VTSY?

Työhevoset, nuo isot ja jyhkeät karvapallerot, joita myös rauhallisiksi väitetään. Virtuaalimaailman työhevosjutut tosin kusee ihan kuusnolla. Ainakin minua rupes ärsyttämään kun luin tätä Nooran perustamaa topiccia työhevosiin liittyen. Pääkohteenahan on työsuomenhevoset, ei niinkään ne oikeat työhevosrodut kuten shire, clydesdale, percheron jne. Ja näille ihanille työsuomenhevosillekin on oma ihana yhdistys, VTSY.

Ensiksikin sananen tuosta yhdistyksestä. On varmasti hienoa, suomenhevoskasvattajia kohtaan, että myös työsuomenhevosille on oma yhdistyksensä, mutta onko se tarpeellinen ? Onko suomenhevosten työhevostyypin kasvattajia muka niin paljon, että ne tarvitsevat yhdistyksen ? No joo, näyttäähän niitä yhdistyksen kasvattajalistan mukaan olevan peräti kolme kappaletta, kaksi siis perustajan ohella. Mihin tätä yhdistystä siis oikeasti tarvitaan ? Kertoisko joku mulle kiitos.

Sitten, mitä helvettiä nuo sivut oikeasti on ? Jo tossa topicissa nousee savu korvista kun kattoo yrittää lukea keskitettyä tekstiä, jossa jokainen rivi alkaa eri kohdasta. Että mitä ? Keskitettyä tekstiä ei käytetä missään, paitsi mummon vanhoissa synttäreiden kutsukorteissa, jotka neki tehtiin kirjotuskoneella. Mutta sitten kun avaa tämän VTSY:n sivun, se euforian tunne häviää kuin tuhka tuuleen. En tiedä miksi, mutta minä toivon että tällaisen yhdistyksen/jaoston sivut olisivat selkeät, mahdollisimman yksinkertaisella ulkoasulla varustetut ilman typeriä jaaritteluja. VTSY on kyllä kaikkea muuta. Plus, miksi tekstillä ei ole mitään määrittelyjä mihin se loppuu ja mistä se alkaa, hyvä kun ei ole alhaalle laitettu rullauspalkkia että vielä poikittainkin pitäisi rullailla. Plusplus, kirjotusvirheitä on enemmän kun laki sallii ja nuo sivut näyttää enemmän joltain alkeelliselta virtuaalitallilta, johon on tekstit kopioitu suoraan hikipediasta.
   Toiseksi, olen valmis heittämään hiiren seinään ja näytön ikkunasta ulos kun yritän saada noita linkkisydeemejä toimimaan. Joo toimiihan ne, mutta ne on erittäin epäloogiset ja typerät, varsinkaan kun noi linkit ei mahdu yhdelle riville vaan katkeaa tyhmästi. 
   Miksi helvetissä etusivulla puhutaan normaaleista työhevosista kun kyse on suomenhevosten yhdistyksestä ? Minä en innokkaana työhevosostelijana viitsi edes selata enempää tätä sivua (paitsi nyt angstatessani), koska otsikko kertoo suomenhevosista enkä ole niistä millään tavalla kiinnostunut. Minä en oikeasti jaksa lukea tämän yhdistyksen tekstejä, vaikka varmaan kannattaisi, koska oikeasti tässä olis tarjolla nyt sellanen potentiaalinen ja aktiivinen työhevoskasvattaja joka omasta puolestaan heivais noi työhevoset suoraan johonki pöpelikköön.
   
Jaa, entäs sitten säännöt. Niistä en ymmärrä yhtään mitään. Ht.netin topicissa sanottiin, että säännöt on suora kopiointi työhevosyhdistyksen (minkä?) sivuilta. No, onnea vaan heille ja Nooralle, jos Noora aikoo perustaa myös normityöhevosyhdistyksen, lupaan hommata vain valjakkopainotteisia työhevosrotuja. Tai ehkäpä niistä saisikin laukkahevosia, kun onhan noita gp-shetujakin ...  

Eniten kuitenkin ärsyttää tuo Nooran asenne, joka selvisi ht.netin topicissa. Jos toiset antavat asiallista palautetta, niin miksi sitten pitää vetää palkokasvit nenään poikittain ja ruveta vittuilemaan kuin 10 vuotias kakara? "Vähättelet muiden työtä ihan avoimesti, ja jos joku todella alkaa järjestellä jotain alueella, jossa sinä haluat päättää kaikesta, lakaiset tämän toisen tyypin ideat ja työt maton alle, eikä niistä sitten sen enempää -asenteella". Wo'n kirjoittama lause pitää kyllä omasta mielestäni aika hyvin paikkaansa. Siis tuon topicin perusteella, en tunne kyseistä henkilöä yhtään. Hmm. Joo. Nimenomaan tämmöset ihmiset pistää veren kiehumaan ja näyttämään punasta pitkän aikaa. 

En tiedä oliko tässäkään tekstissä taas järjen hiventä tai olinko nyt liian rankka puheissani. Minä rakastuin shireen ja clydesdaleen rotuna ja hommasinkin jo yhden shiretamman, mutta näköjään haaveet työhevoskisoista jää historiaan, kun en edes ymmärrä noita perkeleen luokkia. Sitä jaosta/yhdistystä ei saa kukaan täysijärkinen tehtyä (juuei, en tee itse koska en ymmärrä lajista yhtään mitään). Muistan sillon joskus kun oli olemassa joku työhevosyhdistys, joka lähetti sähköpostiin ilmoituksen uusista kisakutsuista. Mihin se on mennyt ? :( 

Työhevoskasvatushaaveet jää vissiin oikeasti historiaan. Vai miten te olette kokeneet työhevosasiat ? Onko kellään edes työhevosia ? 

plus Noora, syvimmät anteeksipyyntöni jos nyt tätä tekstiä lukiessasi pahoitit mielesi. Käytöksesi ärsyttää, tämä on minun blogini ja kirjoitan mitä haluan. Ehkä tästäkin kannattaisi ottaa opikseen ja oikeasti kehittää VTSY:n toimintaa johonkin suuntaan, tai ainakin muuttaa se asenne, koska asennevamma on perseestä.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Nimifobia ?

Viime aikoina minua on ärsyttänyt hevosten nimeäminen. Itse pyrin mahdollisimman omaperäisiin tai monipuolisiin nimiin, jotka olisivat hevosen alkuperämaan kielellä. Noudatan kyseistä systeemiä jokaisella tallillani kasvatteja nimetessä, eli siis espanjalainen rotu saa espanjalaisen nimen jne. 

Sitten löytyy näitä surullisia Black Boy'ta ja Summer Babya, rotuna saattaa olla mikä tahansa mumbainpuoliverinen, mutta nimi on silti ihan jotain muuta. Varsinkin NJ-näyttelyiden tuloslistoilla törmää näihin, ja se minua ärsyttää kaikkein eniten. En tiedä miksi, mutta minulla on varmaan jonkinasteinen nimifobia. En suostuisi astuttamaan PRE-tammaani orilla jonka nimi on Shadow Man, vaikka se olisi kuinka hieno ja hyvin pärjännyt. Espanjalaisella hevosella tulee olla espanjalainen nimi ja sillä siisti. 
   Tietysti näistä on otettava esimerkkejä. Jos nyt joku vetää herneen nenään, niin se ei paljon minua kiinnosta, nämä ovat ihan minun mielipiteitäni.

Supermassive Black Boy - friisiläisori. Hieno muunnelma Musen Supermassive Black Hole -biisistä, mutta friisiläiselle tämä nimi ei kyllä sovi. Jotenkin kavahdan kauas aina nähdessäni tämän orin sijoituksilla, komea kaveri, mutta nimi pilaa koko hevosen. (saati sitten suku!!)

Ravenwood's Everfrost - PRE-ori. Ei läheskään niin kamala kuin seuraava, jonka linkitän, enkä tämän orin kohdalla jättäisi astutuspyyntöä lähettämättä, mutta silti pikkusen epäilyttää. Ravenwood's kuitenkin taitaa olla kasvattajanimi ja tähän kasvattajanimeen sopii englanninkielinen nimi.

Black Pity - PRE-ori. Tämmösiä oreja saa mun puolesta olla vaikka miljoona, lupaan olla käyttämättä niitä omaan PRE-jalostukseen pelkästään nimen vuoksi (tiedän, olen naurettava). Mutta se, että se vielä sijoittuu paremmin kun omat hevoset ja Vikaruksen kuvilla, niin se ärsyttää (tiedän, olen itserakas). Kammoksuisin myös tuota sukua PRE-hevoseni sukutaulussa, Black Roset ja Night Knightit ei oikein säväytä, vaikka muuten hieno ja panostettu ori !

Take Me Home - akhal tekke-ori. AUTS! Tekkeparka nimetty kuin Beatlesin biisi. Ja suku on samankaltainen, löytyy Someone Like Me'tä ja Miss Sparklea. Siis ihan oikeasti, järki hoi. Miksei tuontihevosiin voi yhtään panostaa ja laittaa vaikka siansaksaks ne nimet. En viitsisi astuttaa tammaani tällä orilla, ihan vaan periaatteen vuoksi. Vaikka jälleen kerran hyvin panostettu ja komea ori.

Black Late Moon - friisiläisori. Musta myöhäinen kuu ? Joskus näissä nimeämisissä pitäisi käyttää myös sitä maalaisjärkeä, jota meille toivottavasti on suotu. Tämän orin tapauksessa se järki on ollut jossain hyvässä piilossa.

Näiden lisäksi on tietysti monia muitakin, kuten esimerkiksi arabitamma Sunrise Avenue, jonka sivut ovat geocitiesin lopun myötä hävinneet. Myönnän, että olen varmasti itsekin sortunut ostamaan/tuomaan hevosia, joilla on Princess Sparkle suvussa (muistaakseni ostin juuri fwb-tamman Jette's Princess tms.) mutta eri asia on käyttää Princess Sparklea jollain itäsaksanhyppyhevosella kuin tavallisella englannintäysiverisellä. 

Saatan nyt taas vähän ylireagoida, mutta tämä ärsyttää vielä enemmän kun itse yrittää kaikkensa että hevoset olisi hyvin nimettyjä ja sitten tulee tämmösiä tapauksia, jotka tietysti menee ja voittaa omat hevoset viissataa-nolla. Kyllä se vituttaa.

Mitä mieltä te ootte ? Jauhanko taas ihan täyttä paskaa vai saattoko mukana olla jotain asiaakin?

tiistai 5. tammikuuta 2010

Amelien ensimmäinen kasvatti

Amelien ensimmäinen kasvatti vuonna 2010 on syntynyt ja saanut sivunsa. Ensimmäinen tammikuuta syntynyt friisiläisori nimettiin Adriaaniksi (Adriaan v. d'Amelie) ja pääsi myös ensimmäisenä käyttämään uutta kasvattajanimeä v. d'Amelie-loppuliitettä. Lisäksi ori on Amelien ensimmäinen friisiläiskasvatti.

Adriaan on valjakkopainotteisista vanhemmista, Amelien omista hevosista Dieuwe v. Tjaardista sekä Grete v.d. Friedrikshovista. Näin ollen Adriaanista pitäisi tulla hyväsukuinen valjakkopainotteinen friisiläinen. Ulkonäkönsä ohella se peri isältään myös luonteensa, ori on oikea pikku tuholainen! 

Tutustu Adriaaniin täällä.

Rotuyhdistykset

Mielessäni pyöri jo seuraavan blogitekstin aihe, mutta Tijuana siitä kirjoittelikin jo omassa blogissaan. No, päätin silti jauhaa omat asiani kyseisestä aiheesta, eli iki-ihanista rotuyhdistyksistä.

Nyt kun on tosiaan virtuaalimaailmaa seurannut, ovat rotuyhdistykset saaneet jällen kerran tuulta purjeisiin. On syntynyt ties minkämoista yhdistystä kaikenmaailman indonesianpitkäkaulaisillevaeltajahevosille sekä ties mille. Merkittävimpänä 'vanhanauutena' tulokkaana pidän ehdottomasti Frieshyä, friisiläishevosten yhdistystä, johon minä friisiläisten kasvattajana olen päässyt tutustumaan. Sivuista huomaa, että niihin on panostettu ja asiantuntemusta on. Tällaisia rotuyhdistyksiä ehdottomasti kaivataan lisää, minä ainakin jaksaisin omat konini ilmoittaa listoille.

Tietenkin on näitä muitakin vanhoja, kuten esimerkiksi Tijuanan pitämä VTWY (=virtuaaliset tennesseewalkerit), johon on myös panostettu, mutta jonka toiminta on jäänyt jokseenkin vähäiseksi. Liekö johtunee VRL:n tauosta. No, odotellaan jos VTWY heräisi horroksestaan VRL:n palauduttua takaisin. Positiivistä, että sivuja on kuitenkin päivitelty.

Sitten on nämä iki-ihanat uudet tulokkaat, joihin itse olen törmännyt vasta hiljattain. VBHY - virtuaalinen budjonnyi-yhdistys. Missä idea? Budjonnyita on etusivun ja VRL:n mukaan 70. Miksi pitää perustaa yhdistys ? No joo, on niitä varmasti seitsemisenkymmentä, mutta moniko niistä on elossa. Hieno ajatus ja idea sytyttää innostus uudelleen, mutta pitääkö tehdä yhdistys jos ei viitsi perehtyä rotuun kunnolla tai itse tosiaan omista yhtään rodun edustajaa. 
   Toinen hyvä uusi tulokas on VMY - virtuaalinen marwaryhdistys. En oikeastaan näe tässäkään mitään ideaa, vaikka sivuihin on panostettu huomattavasti enemmän kuin edelläolevaan. Kannattaako yhdistystä perustaa vain omaksi iloksi ? Tai jos kasvattajia on kaksi itsensä lisäksi ?Kuka siitä silloin hyötyy ?

VAY eli virtuaalisten akhal-tekkejen ystävät on se yhdistys/sivusto, jota itse jään kaipaamaan. Ulkoasu on upea, tapahtumia oli, ja suosiota siinä samalla. Kuitenkaan, sivu ei pysynyt hengissä eikä päivittelyjä ole sitten viime kevään. Sääli sinänsä. Onhan tekeille oma yhdistyksensäkin, VATY, joskaan en ole niin innostunut siitä. Se on enemmän kattava tietopaketti kuin rotuyhdistys, kiitoksia siitä.

Pitäiskö minunkin siis perustaa oma yhdistys andalusialaisille, alter realeille, spanish normaneille, morganeille tai vaikka niille itä-intian bambuponeille? Houkuttelisi kyllä, mutta kun näiden yhdistysten tarina on aina samanlainen tähdenlento kuin VAY:nkin. Vaikka niitä syntyy kuin sieniä sateella, kuukauden päästä kun laskee, niin niitä on jäljellä vain kourallinen.

Huoh.